SOME

22.7.2018

Valloittavan vaalea makuuhuone

P1011078 Sain viimeinkin napsittua muutamat kuvat mun makuuhuoneesta tätä postausta varten. Jostain syystä makkarit tuntuu olevan niitä kaikista kiinnostavimpia huoneita ihmisten kodeissa, tai sen vaikutelman mä ainakin olen saanut. Nyt pääsettekin siis viimein kurkistamaan, miltä mun pienessä, lasioven takaa löytyvässä makuuhuoneessa näyttää.


P1011106 P1011117
Nuo kaksi seinällä olevaa neliön muotoista hyllyä olivat täällä jo valmiiksi ja tekevät mun mielestä aika hauskan lisän tähän huoneeseen. Alun perin mun sänky oli kyseisten hyllyjen alapuolella, mutta auringonlaskujen ja ilmastoinnin takia siirsin sen tuohon ikkunan eteen. Oikeastaan tykkään siitä huomattavasti enemmän siinä. Etenkin, kun sateisina ja hieman pimeämpinä iltoina saan nauttia ihanista tunnelmavaloista suoraan edessä.

P1011090 P1011120 P1011093
Tähän väliin onkin sitten hyvä sanoa, että nyt on otettava kaikki irti tästä ihanasta huoneesta, sillä pian se saattaa päätyä jonkun toisen ihmisen käyttöön. Tilanteet muuttuu ja voi hyvinkin olla, että mun koti on kahden viikon tai kolmen kuukauden päästä jossain muualla. Pääkaupunkiseudulta en ole lähdössä mihinkään, mutta mulla ja Jasulla saattaa pian olla uusi koti. Tarkkaa osoitetta en vielä tiedä, enkä oikeastaan sitäkään, ollaanko varmasti muuttamassa. Olen kuintenkin pikkuhiljaa koittanut tottua siihen ajatukseen, että kohta tämä ei ehkä olekaan enää meidän koti, vaikka se niin ihana onkin. Yksi aivan ihana ja täysin erilainen vaihtoehto löytyi tänään Helsingistä. 

P1011104
Mutta niin kauan kuin saan nauttia näistä ihanista isoista ikkunoista ja vihreästä maisemasta, niin todellakin nautin! Pääasia on, että mun ja Jasun on hyvä olla meidän kotona. Oli se sitten missä tahansa. Ja just nyt, meidän on hyvä olla täällä. Mun sängyllä ja karvapallon sen alla.

Lähetä kommentti