Patyka - hyvinvoiva iho luonnollisesti

*Sisältää affiliate-linkkejä, tuotteet saatu yritykseltä Jolie
P3109805

Mä olen viime aikoina alkanut perehtyä enemmän ihonhoitoon ja erityisesti siihen, mitkä tuotteet toimii juuri mun pintakuivalle ja herkälle iholle. Tätä innostusta on vauhdittanut myös mun työkaverit, joiden kanssa keskustellaan lähes päivittäin uusista kosmetiikkalöydöistä ja jaetaan omia lemppareita. En ollut aiemmin kovinkaan perehtynyt luonnonkosmetiikkaan, mutta työkavereiden suosittelujen sekä kasvaneen tarjonnan myötä olen pikkuhiljaa alkanut kurkistamaan myös sille puolelle. Mitään selkeää syytä mulla ei ole sille, että miksi en aiemmin ole käyttänyt luonnonkosmetiikkaa. Kyseiset brändit eivät vain yksinkertaisesti olleet mulle tuttuja. Ehkäpä tähän vaikuttaa juuri se, kenen kanssa on tekemisissä ja minkälaisia ihmisiä seuraa somessa. En siis vieläkään ole mikään luonnonkosmetiikan asiantuntija, mutta nyt olen saanut käsiini muutaman sellaisen tuotteen, joista mun on aivan pakko kertoa myös teille! 

Ps. Kannattaa lukea postaus loppuun asti, sillä multa löytyy teille -20 % alekoodi Jolien verkkokauppaan!

P3109797

Vaikka iho olisikin kuiva, on silti tärkeää huolehtia sen riittävästä puhdistuksesta. Patyka Detox Charcoal Mask* on syväpuhdistava ja sopii erityisen hyvin sekaiholle, rasvoittuvalle ihotyypille sekä akneen ja epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle. Monesti noiden ihotyyppien tuotteet eivät sovellu mun kuivalle ja herkälle iholleni ollenkaan, mutta nyt löytyi poikkeus. Tämä raikkaan tuoksuinen naamio on helppo levittää ja pestä sekä tuntuu kasvoilla hyvin kevyeltä. Se ei kuivata ihoa samalla tavalla kuin kokeilemani vastaavat naamiot. Patyka Detox Charcoal Mask sisältää mm. hiiltä, joka imee itseensä ylimääräistä talia ja vähentää epäpuhtauksia. Vihreä savi puolestaan korjaa ja uudistaa ihoa.

Käytän kasvonaamiota 1-2 kertaa viikossa, mutta sen lisäksi löysin Patykan tuotesarjasta myös päivittäiseen käyttöön päätyneen seerumin. Hydra-Booster Serum* on kosteuttava ja kirastava seerumi, joka palauttaa ihon luonnollisen kosteustasapainon. Levitän yhden pumppauksen seerumia kasvoille kasvoveden jälkeen ja lisään päälle kosteusvoiteen. Jo muutaman käyttökerran jälkeen huomasin ihossani selkeän eron ja voin sanoa, että tämä purnukka on tullut mun kosmetiikkakaappiin jäädäkseen. Hydra-Booster Serum sisältää mm. mineraalirikasta vettä, Valkohytykkä-sienen uutetta ja hyaluronihappoa. Nyt pitääkin ihan alkaa ihan lukemaan kaikista näistä ainesosista lisää, jotta osaan täyttää kaappini tuotteilla, jotka toimivat yhtä hyvin mun iholla.


patyka-tuotteet

Patyka on pariisilainen merkki, joka valmistaa laadukkaita ja vegaanisia ihonhoitotuotteita. Ainoa eläinperäinen ainesosa tuotteissa on mehiläisvaha ja sitä löytyy vain kahdesta tuotteesta: Sacred Lotus Face Cream ja Antioxidant Smoothing Cream Universal Texture. Ihanaa mun mielestä on myöskin se, ettei tuotteita ole testattu eläimillä. Mikäli haluat tutustua tähän tuotesarjaan tarkemmin, voit klikata itsesi Patykan englanninkielisille sivuille.

Onko tämä tuotesarja sulle jo ennestään tuttu, tai kiinnostaisiko sua kenties kokeilla? Nyt sulla olisi siihen mahdollisuus alehintaan! Koodilla JOLIEGOOD saat -20 % alennuksen Jolien verkkokaupasta* 24.3.2019 asti. Alennus ei koske May Lindstom Skin, Kjaer Weis, Josh Rosebrook, Less is More tai NUORI -tuotemerkkejä, Jolie boxeja, lahjakortteja tai span palveluita.

P3109803

Lately, I've been interested in skin care and especially what works for my sensitive and dry skin. That might have something to do with the fact that I keep talking about skin care with my co-workers almost every day. We share our favorite products and talk about new products that we have tried. I haven't been using natural cosmetics that much before but after listening to my friends' and co-workers' recommendations I've started to become a bit more intrigued. I also think that there are so many more new products out there in the field of natural cosmetics. I have no specific reason for why I haven't used those before, I just think that they didn't catch my eye. But now I've gotten my hands on these two products and I had to tell you about them! Ps. You should definitely read this post till the end because I have a -20 % discount code for Jolie's webshop for you!

Even though your skin might be dry, it's important to cleanse it properly. Patyka Detox Charcoal Mask* cleans your skin deeply and works wonders for combination skin, oily skin and acne prone skin. Usually, the products that are meant for those skin types won't work for me at all, but this one was an exception. The mask has a fresh scent and it feels light on my skin. It doesn't dry out the skin and is easy to wash off. Patyka Detox Charcoal Mask includes for example coal which clears your skin, and green tea which renews it.

I use this mask 1-2 times per week but I also found a serum for everyday use. The Hydra-Booster Serum* is hydrating and brightening serum which returns the skin's own moisture balance. I use one pump of this for my whole face after toner and finish it with some moisturizer. I can definitely see a difference in my skin even after just a couple of tries. This one has come to stay! Hydra-Booster Serum includes, for example, mineral-rich water, Silver Ear -mushroom extract and hyaluronic acid. Now I need to start reading more about these ingredients so I know what products to look for in the future. I want to keep finding products that are as good as these ones!

Patyka is a Parisian brand which produces high-quality and vegan skin care products. The only animal-derived ingredient is beeswax which is found in Sacred Lotus Face Cream & Antioxidant Smoothing Cream Universal Texture. One thing I found especially pleasing is that the products haven't been tested on animals. If you want to read more, click on the Patyka's website.

Have you heard about this brand before or would you like to try it out? If so, then here's a great chance for you. With the code JOLIEGOOD you'll get -20 % discount on Jolie webshop* until 24.3.2019. The discount doesn't include May Lindstom Skin, Kjaer Weis, Josh Rosebrook, Less is More or NUORI -brands, Jolie boxes, gift cards or spa services.

No comments

Thanks for leaving your mark!