Ylpeästi minunlainen nainen

Ihanaa naistenpäivää! Mä ostin eilen itselleni kimpun neilikoita kauppareissulla, tein pikasiivouksen kotona ja tiskasin jopa astiat. Se, jos mikään on oikea saavutus. Halusin tänä vuonna juhlistaa naistenpäivää hieman enemmän kuin aiemmin, sillä viimeisen vuoden aikana koen ottaneeni ison askeleen naisena.

P3060654

Mä olen teinivuosista asti kamppaillut itsetunto-ongelmien kanssa ja kokenut, etten ole tarpeeksi hyvä. En voi vieläkään sanoa hyväksyväni itseäni jokaisen päivän jokaisena hetkenä, mutta viimeisen kahdentoista kuukauden aikana olen ottanut monta askelta lähemmäksi sitä tavoitetta. Nuorempana koin jatkuvaa epävarmuutta mun tietyistä mielipiteistä, tekemisistä ja erityisesti reisistä. Tuo viimeinen tuntuu olevan aika monen nuoren tytön ongelmakohta omassa kropassa. Täysi-ikäisyyden jälkeen ongelma alkoi siirtymään käsivarsiin, kun ne eivät enää olleetkaan yhtä pienet tikut kuin ennen. Yhtäkkiä siellä olikin jotain ylimääräistä ja hyllyvää. Ongelma kulminoitui erityisesti niihin hetkiin, kun oltiin lähdössä tyttöjen kanssa baariin. Laitoin päälle jonkun pieniolkaimisen topin ja katsoin peilistä kroppaa, jossa en nähnyt enää mitään muuta kuin ne jättimäiset kädet, jotka paljastuu väkisinkin niin pienissä paidoissa. Noh, tähän olisi ollut hyvin yksinkertainen ratkaisu: laita päälle paita, missä on hihat! Mutta ei. Mitä vähemmän, sen parempi.

Nykyään olen oppinut olemaan hieman armollisempi itselleni monellakin saralla. Oon hyväksynyt sen, että jos tykkään syödä suklaata ja juustoleipiä, en todennäköisesti tule näyttämään fitnessmallilta. On myös ok sanoa ihmisille ravintolassa, että mä olen tosi nirso ja siitä ei kannata välittää. Syökööt muut mitä haluavat, mä tilaan vaikka sen lautasellisen herneitä (muksuna tosiaan istuin ravintolassa hernelautanen edessäni, kun mikään muu ei kelvannut). Yksi iso opettelun aihe on ollut myös se, että kaikkien ihmisten ei tarvitse tykätä musta. Mulla on nuoresta asti ollut todella kova miellyttämisen tarve ja erityisesti viimeisen vuoden aikana olen koittanut tehdä päätöksiä oman itseni takia, välittämättä siitä, miten muut siihen reagoi. Me kaikki kuitenkin ollaan täällä itseämme varten.

Näiden sanojen ja pohdiskelujen myötä mä toivon, että sä vietät tämän naistenpäivän tehden sulle mieluisia asioita, pukeudut sun lempivaatteisiin ja fiilistelet lempibiisejä kovalla. Ihanaa päivää just sulle ♥️

Kuvat: Inka Pietilä

P3060658

Happy Women's Day! I bought myself a bouquet of carnations, cleaned my home and even washed the dirty dishes. The last one was a huge achievement for me, lol. This year I wanted to celebrate Women's Day a bit more since during the last year I feel like I've taken a big step forward as a woman.

Since I was a teenager I've been struggling with confidence issues and feeling like I wasn't good enough. I still can't say that I'm totally ok with myself every moment of every day but within the last twelve months I've gotten a lot closer. When I was younger, I felt insecure about some of my opinions, what I was doing and especially my thighs. The last one seems to be a hard one for many young girls. After I turned 18 the problem area moved from my thighs to my arms. Somehow they weren't as skinny and toned anymore, and there were even some wobbly bits. This one was really an issue whenever I went out with my friends and I wore some strappy top. Looking myself in the mirror, I didn't even notice the cute top I was wearing. The only thing I could focus on was my huge arms. Which weren't even that huge btw. They're bigger now. Well, there was a simple solution to that, but I just couldn't do that - wear something that covers those arms. Less is more was the case I think.

Nowadays I've learned to be a little bit more kind to myself. I've accepted the fact that if I want to eat chocolate and cheese sandwiches, I probably won't look like a fitness model. It's also ok to say to people that I'm really picky when it comes to ordering food at a restaurant. That's something they shouldn't concern themselves about. I can just order a plate full of peas. That's actually what I did when I was a kid, haha. One huge milestone has also been the one when I realized that not everyone's going to like me. And that's okay. I've always been that kind of person who wants to please everyone and during the last year, I've been working on it. I've tried to make decisions for me without thinking about what others will think about it. In the end, we're all here for ourselves.

With these words, I'm hoping that you will have a great Women's Day today. Do things that make your soul happy, wear your favorite clothes and listen to your favorite songs. Have a good one ♥️

Photos: Inka Pietilä

No comments

Thanks for leaving your mark!